Hiihto on väline-, asuste-, huolto-, keliriippuvainen-, kunto- ja yllätyksekseni myös sosiaalinen laji. Eilen siis siedätytin itseäni läheisellä lumetetulla hiihtoladulla. Reitillä on mittaa vasta n. 2 km, kokonaisuudessaan se olisi reilu 4 km, mutta lumetettuna on tuo puolikas nyt. Ladulla suihki paljon väkeä kaikki sulassa sovussa, perheet, himo- ja kuntohiihtäjät sekä kökkäremäisemmät hiihuilijat kuten minä. Heti ensimmäisillä metreillä totesin, että valitsemani pitotökötti ei ollut riittävä. Onneksi minulla oli se mukana taskussa ja lisäsin hetimmiten reilusti, mutta ei paljoa tehonnut. Kunnon liisteri olisi ollut parempi valinta nollakelillä. No, kiersin kuitenkin lipsuvilla suksillani n. 4 km verran puolikasta rataa, jolla ei ollut pahempia nousuja. Tuntumaa sai mukavasti ja tänään yritän räntäsateen jälkeen uudestaan, ellei latu ole sulanut olemattomiin.

No nyt on gliisteriä
No nyt on gliisteriä

Hauskaa oli kun sain eräästä partapapasta kannustajan itselleni ja kun vastailin hänen huuteluihinsa, niin sain lopulta kuulla tarinaa paikallisista taloista, joissa hänen tyttärensä asuvat jne. Se täällä Naantalissa on ollut mukava havaita, että vaikka olen asunut vasta viime keväästä saattaa jo tuikituntemattomat moikata kadulla ja kuten tuo partapappa ryhtyä keskusteluun kesken hiihdon. Kyllä väki tuntuikin eilen nauttivan ensihiihdosta tuolla tynkäradallakin ja sosiaalisen yhteyden tunne oli havaittavissa.

Olen miettinyt tätä blogikirjoittamista. Jokainen writeri kirjoittaa, koska pitää siitä, nauttii kirjoittamisesta ja tämä on hyvä tapa saada edes joku lukija. Sitä mietin, kuinka paljon omasta elämästään voi kirjoittaa, kuinka paljon paljastaa, tuleeko sisäelimet (lue sisäinen elämä/elämä) levittää lautaselle sellaisenaan tai huuhdella, kypsentää, paloitella, freesata, kuorruttaa ja koristella. Vai mitä antaa omastaan; antaa mitä osaa tehdä, mitä kokee, mitä kuvaa, mitä mokaa, mitä ajattelee.

Nyt tulee yksi sisäelinjuttu. Minulla oli sovittu tutkimus (vatsanseudun), piti olla nestemäisellä ravinnolla edellinen päivä ja tutkimuspäivä syömättä ja juomatta. Menin sairaalaan, etsin turhaan oikeaa opastetta mutta lopulta löysin tieni oikeaan kerrokseen lukitun oven taakse. Hoitaja tuli avaamaan ja selvisi, että olen väärässä sairaalassa, väärässä kaupungissa ja väärällä osastolla (psykiatrian akuuttiosastolla). Ainoa asia, mikä meni oikein oli kerros (3.krs, kuten ajanvarauskortissani luki).

Jo viikon kuluttua minua huvitti tuo tapaus suunnattomasti. Retkeilijällä oli  opasteet hukassa kaupungissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s