Tiedätkö sen yht’äkkisen tunteen, joka tulee jonkun biisin myötä ja hetkessä olet liikutuksen vallassa muistellen jotain mennyttä. Minulle kävi näin eräänä työaamuna matkalla töihin kuunnellessani ensimmäisiä tämän joulunalusajan joululauluja.
Muistin välähdyksinä mielessäni lasteni päiväkodissa tekemät ensimmäiset joulukoristeet, jotka olivat aina joulukuusen koristeista ne aivan ihanimmat ja rakkaimmat. Ne, jotka olivat joka joulu kunniapaikalla kuusen hentoisilla oksilla roikkuen. Enkeli kultaisista kakkupapereista tehdyillä siivillään vaaleaa pellavahahtuvaa massapallopään päällä retkottaen ja se pieni itämaan tietäjä sinisessä koltussaan ja punainen suu vinossa.

Ikävähän niitä on, kun ne eivät ole enää kanssani, enkä löydä sitä hetkeä, kun kaivelen joulukuusenkoristelaatikon aarteita. En jouluaattoaamupäivänä 30% alennuksella Jyskistä ostettuja sinisiä kuusenpalloja, joista innoittuneena eräänä jouluna sävytin perheemme joulun siniseksi. Enkä perinteisiä itseaskarreltuja olkikoristeita anopin ja appiukon tekeminä. En sitä vaikeasti kiinnitettävää latvatähteä,  joka ei suorassa pysynyt koskaan. Enkä montaa muuta perhejouluumme kuulunutta asiaa tai perinnettä.

Käydessäni tyttäreni luona joulupukin pikkuapulaisen vierailullani kerroin näistä tuntemuksistani ja kuinka äkillinen kaipaus oli täyttänyt mieleni. Tyttäreni kyllä muisti ne koristeet hyvin ja ymmärsi tunteeni. Itse koki parhaillaan irrallisuuden tunnetta, kun joulut eivät ole enää välttämättä sellaisia yhteisiä tapahtumia, jolloin isompi sukujoukko olisi koolla yhdessä ja kaikki sujuisi perinteikkään tutunoloisesti.

Joulu tuo mieleen monenlaisia mietteitä ja muistoja. Tilanteet muuttuvat, elämä kulkee välillä eri suuntiin, ihmiset kulkevat eri suuntiin. Joulun kuitenkin pitäisi olla se samanlainen kuin aina ennenkin.

Omasta joulupukin pikkuapulaiselta saamastani pussista löysin sitten yllättäen joulukoristeen, tontun. Oman lapsenlapseni päiväkodissa tekemä tonttu tuijotti minua nappisilmillään herkeämättä. Olin kadottanut jotakin. Sain tilalle jotakin.

Tonttu katsoi minua kiinteästi ja tuntui sanovan: ”Tässä minä olen, minuako kaipasit?” Tutkin tonttua tarkasti ja mietin. Muistot kiisivät päässäni nopeasti. Tonttu puhui minulle paljon muutakin. Tappisilmät katsoivat avoimin silmin minua ja tajusin, kuinka se ei anteeksipyydellyt mitään, vaan oli vahva ja läsnäoleva.

Tuo pikkutonttu todella laittoi minut miettimään, kuinka taaksejääneet asiat ovat menneitä ja tärkeintä on nyt. Nyt elää tätä elämää ja ottaa ne ihmiset huomioon, jotka ovat nyt elämässäsi. Nyt löytää ne rakkaimmat joulun ainekset ja nauttia niistä.

Jokainen voi itse luoda ne jouluperinteet, jotka tuntuvat parhaimmilta itselle ja omalle perheelle. Perinteitä on joskus myös hyvä muuttaa vaikka viettämällä joulu matkalla ulkomailla tai mökillä, tehdä jotain erilaista. Sellaisen jälkeen oma joulu omine elementteineen ja perinteineen maistuu taas niin hyvältä. Ja joskus elämässäsi olet tilanteessa, jolloin omia vanhempia ei ole enää ja olet omillasi luomassa omat perinteesi kuitenkin.

Joulu koostuu kauniista joulukoristelusta, hyvästä ruoasta, joulumusiikista, joulusiivouksesta, joululahjoista. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin yhdessäolo, rauhallisesti, kiirehtimättä, toisiamme kunnioittaen. Lapsille annettu aika ja läsnäolo jouluna ja yhteinen pelaaminen, leikkiminen ja liikkuminen antaa siihen käytetyn ajan takaisin hyvänä mielenä, lasten rauhoittumisena ja molemminpuolisena rakkautena. Puitteet, vaikka ovatkin meille kaikille tärkeitä eivät ole mitään verrattuna siihen mitä sydämestämme ja mielestämme annamme toisillemme jouluna. Nyt rentoudu, jos olet joulutohinoissasi jo väsynyt!

I don't excuse my existence. I am.
I don’t excuse my existence. I am.

Pikkutonttu katsoo minua nyt keittiönpöydällä joka kerta istuessani syömässä,  juomassa, lukemassa tai muuten aikaa kuluttaessani ja näitä tapahtumiahan on usein (ainakin jouluna). Se katsoo vakavana, vahvana, syyllistämättä ja anteeksipyytämättä. Tuollaista läsnäoloa kannattaisi meidän kaikkien harjoitella. Syyllistämättä itseämme tai muita tai olematta aina anteeksipyytelevä. Jokaisella on oikeus olla, kuten pikkutontullani. Ja tärkeintä minulle on pikkutontun tekijän vierailut luonani ja niitä odotan innolla.

Nyt minulla on uusi kaikkein rakkain joulukoriste,  josta en luovu, puhuva pikkutonttu. Kun kaivelen sitä esille joulukoristelaatikosta ensi jouluna olen varma, että liikutun ja muistan tämän hetken merkityksen. Muistan rakkaimmat perheenjäseneni ja läheiseni. Muistan elää NYT ja antaa heille aikaani ja rakkauttani.

Olen puhunut. I have spoken.
Olen puhunut. I have spoken.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s