Tämä joulu ja varsinkin joulun jälkeinen aika on mennyt liikunnallisesti ja jatkuu samoin. Ensin huitaisu pohjoiseen autoillen lounaisrannikolta ja seuraavana päivänä laduille suksimaan.

Täällä pohjoisessa (oikein Lapissa asti) on todellakin täysi talvi meneillään. Ero on aikamoinen verrattuna etelän lumettomaan ja vielä lähtiessä sateiseen säähän. Tänään on lähimailla ollut yli -20 C pakkasta. Loma-asuntomme lämpömittari tosin näytti -16 C aamusta lähtien. Olemme sen verran lähellä tunturia, että lämpimämpi pakkaslukema johtunee siitä. Alavammilla mailla sitten tuokin lukema on todellisuutta täälläkin päin.

Tänään kävin laduilla aika kömpelön oloisesti hiihtämässä. Viimeinen kilometri takaisin tullessa oli pientä ylämäkeä hiihtäessä jo kivuliasta. Reisissä teki kipeää. Takana oli vasta kaksi hiihtopäivää ja yhteensä 25 km mutta meikäläisen hiihtoneitseelliset reisilihakset tekivät tenän. Venyttelin niitä kyllä eilen ja tänään, mutta äkillisesti minua alkoi viehättämään suuresti jonain tulevana päivänä paikalliseen porotilaan tutustuminen ja elämäni ensimmäisen pororekiajelun kokeminen hiihtämisen sijaan.

Pororekiajelu on vielä ”myytävä” suurelle hiihtolatujen sankarilleni, joka on kerryttänyt latukilometrejä jo 75 hiihtäen tänään lähes 4 tuntisen urakan tosipakkasessa. Näkyvänä haittana huomasi juuri vasemman posken paleltuman.

Ensimmäisenä hiihtopäivänäni 10 km hiihdettyäni ja alunperinkin hieman liian vähäisen pitovoidemäärän kuluttua laduille poikkesin onnettomin seurauksin ladulta. En metsikköön vaan lähellä tunturimme hiihto- ja laskettelukeskusta olevan opastekatoksen tamppautuneelle kovahkolle lumelle. Alla on todennäköisesti lankutus.

Sukseni tökkäsi johonkin ja heitin taaksepäin puolivolttia tuntien, kuinka takalistoni ja ristiselkäni tömähti ensimmäisenä täysillä maahan. Seuraavaksi mitäänkykenemättömänä puuttumaan tai estämään tapahtuman kulkua tunsin, miten takaraivoni iskeytyi alustaan.
”Sattuuko?”, kysyi joku paikallaolleista (3 henkilöä, joista 2 ladulla juuri tapaamiamme). ”Sattuu niin piip”, huusin, vaikka juuri sillä hetkellä ei enää sattunutkaan, vaan olin vain ymmärtänyt saaneeni aikamoisen tällin. Pyysin ( huusin) ottamaan nuo piip sukset jaloistani heti ja joku totteli. Lopulta pääsin omin avustuksin ylös ja hieman huippasi.

”Kraks”, sanoi suuri hiihtolatujen sankarini kuulleensa tömäykseni aikana. Ja varmasti näyttävä oli volttikin ollut tällaisen ison ihmisen sitä suorittaessa. Siitä sitten kiukkua puhisten hiljalleen kohti loma-asuntoa ja maate loppuillaksi. Sain jopa ruokatarjoilun sohvan ääreen. Olisi pitänyt ottaa vielä hieman enempi irti toipilaisuudestani.

Seuraavana päivänä, kuten osasin ennakoida, olivat niska- ja kaulalihakset/jänteet tosi kipeät. Pää oli saanut kunnon tömäyksen ja kannattelevat ruumiinosat varmastikin venähtäneet kunnolla. Buranan avulla lähdin kuitenkin hiihtämään. Koskapa mistään ei vuotanut verta (korvista, silmistä eikä kallosta) enkä tuntenut enempää huimausta tai etomista, uskaltauduin ladulle. Sillä seurauksella, että nyt kipu on jossain muualla.

Suuri hiihtolatujen sankarini ei valittele. Ehkä hän ei tunne kipuja, koska on treenannut juoksua, kuntosalia ja uintia koko pitkän syksyn. Olenhan minäkin hölkännyt ja sauvahölkännyt ja kuntoillut punttien kanssa, mutta en tietenkään samalla määrällä kuin sankarini. Täällä on tosi yleistä, että mies hiihtää edellä ja nainen tulee vähintään sata metriä jäljessä. Sovin siis erittäin hyvin tähän porukkaan.

Nyt mennään loppuloma varovaisesti. On tunnettava rajansa. Niin minäkin tänään, suoriuduin 8 km hiihdosta nippanappa. Täällä on todella paljon muitakin liikkumismahdollisuuksia kuin hiihto. Porot, moottorikelkat, laskettelu, pendelöinti, lumikengät ja oma auto. Noista jotain tulen kokeilemaan.

Ihanaa on seurata tätä kaamosta:  pimeitä, mutta auringonnousun aikaan upein värein sävyttyviä aamuja, pastellisävyjä päivätaivaalla ja valkoista lunta.

Jälkikirjoitus loman päätyttyä. Tein vapaa-ajan tapaturmailmoituksen vakuutusyhtiölleni, koska selkääni tuli kipupiste kaksi päivää kaatumisestani. Kävin loman jälkeen kotiin tultuani lääkärissä ja selästä otettiin röntgenkuvat. Mitään murtumia ei ollut ja selän kipu jäi pois tekemieni kiertoliikekokeilujen jälkeen. Pään vammoissa täytyy hakeutua heti lääkäriin, jos muisti menee, huimaa tai on muita tajunnan häiriöitä, saat kovaa pääkipua. Minä selvisin vähällä.

One thought

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s