Tänä keväänä purjeveneen kevätkunnostustöitä on tehty rauhallisesti ja aikaa käyttäen. Veneen vesillelasku tapahtunee aikaisintaan Vapun kunniaksi. Niin kuin tapahtuikin. Valokuva  siltä reissulta.

 

Kippari aloitti urakan pesemällä veneen ulkopuolelta, hiomalla kölin täysin puhtaaksi sen uudelleen pinnoitusta varten. Se olikin ollut aikamoinen homma, josta jouduin olemaan pois, ehkä onnekseni. Hiomiseen käytettiin laikkakonetta ja metallikuppia ja hiontalaikkaa sekä hiekkapuhallusta. Köli oli uudelleen kiinnitettävänä syksyllä Leeveneellä Turun Hirvensalossa. Kölistä hiottiin siis nyt kaikki aikaisemmat maalaukset ja paklaukset pois. Ensin se pohjamaalattiin 2-komponentti primerimaalilla (Hempel), sen jälkeen paklaus Hempelin epoksyfillerillä. Jonka jälkeen hionta ja 2 kertaa maalaus edellä mainitulla primerimaalilla. Sen jälkeen sitten 2 kertaa myrkkymaalin maalaus.
Kun nämä kaikki kerrokset kuivuivat rauhassa noin vuorokauden kukin kerros, meni kölin ja veneen vedenalaisen ulkopinnan töihin viikko.

Purjeveneen köli
Purjeveneen köli

Veneen raidoituksista uudelleen maalattiin alimmainen vaalea raita. Eli ensin hionta, puhtaaksi puhaltaminen, pyyhkiminen ja sitten rajateippaus ja maalaus 2:een kertaan. Pintaa korjattiin myös peräpeilin reunoista, joihin oli tullut kolhuja ja lasikuitupinta vahingoittunut. Sieltä maalattiin sitten koko peräpeilin reunat molemminpuolin. Siinä hyvänä apuna oli Tesa Easy cover-teippi-muoviyhdistelmä. Siinä on maalarinteippi ja siihen kiinitettynä lisäksi n. 50 cm leveä muovikaistale, jolloin se suojaa muuta pintaa ruiskumaalausta tehtäessä. Ehdottoman hyvä. Helppo kiinnittää ja leikata sopivankokoiseksi rullapakkauksessa olevalla leikkuuterällä.

Suoja ruiskumaalausta varten
Suoja ruiskumaalausta varten
Peräpeilin reuna-aluiden ruiskumaalaus
Peräpeilin reuna-aluiden ruiskumaalaus

No sitten pälkähti kipparin päähän korjausmaalata muutamia kohtia veneen kyljistä. Väri tuli ongelmaksi, siis oikean värin löytyminen. Ensin ruiskumaalattiin Offwhite-värisellä venemaalilla. No lopputulos olikin liian vaalea ja suuret vaaleat läikät veneen kyljessä häikäisivät silmää…

Paikkamaalaus ei oikein onnistunut
Paikkamaalaus ei oikein onnistunut

Maalaustouhujen tiimellyksessä ruiskumaalausta aloitellessa ilmanpainekompressorin paineen säätimen jonkinlainen pidikesokka pomppasi taivaantuuliin. Kippari oli säätämässä painetta pienemmälle. Onneksi varsinainen säädinmutteri löytyi. Sokan etsintä ei tuottanut tulosta ja siihen piti keksiä virabeli ratkaisu. Se siitä sokasta.

Maalaukset kuitenkin jatkuivat. Vaaleat kylkiläikät mietityttivät kipparia yötämyöten. Miten saisi sekoitettua oikean värin, kun sitä ei myydä valmiina. Tuloksena osti 3 eri väristä maalia: valkoisen, keltaisen ja mustan ja nyt jännitetään syntyykö niistä lähempänä nykyistä veneen kylkiväriä oleva seos.

Kokonainen viikonloppu meni maalaus-, vahaus-, kiillotus- ja suojienpurkuhommissa. Homma jatkui viikolla ja kaikkein kylmin takatalvipäivä, kun lunta oli maassa 10 cm ja lisää räkytti,  onneksi muissa touhuissa lukuunottamatta kipparin hektistä maalivärimietiskelyä. Mutta sehän piti lämpimänä… Kuitenkin kamalan kylmä ja vihvova sade osui kohdalle seuraavana päivänä juuri silloin, kun ensin olimme saaneet lastattua veneeseen sisustuksen (istuin- ja makuupatjat), purjeita, köysiä ja kaikkea isompaa roinaa ja lopuksi pesimme painepesurilla veneen kantta ja kyljen uudellenmaalausläikkiä. Siinä vaiheessa kyllä hieman potutti koko venehomma.

Sinivuokot saivat raekuuron niskaansa.
Pikkulinnut ovat vierailleet ruokintapaikalla takakatalven ahdistelemina
Pikkulinnut ovat vierailleet ruokintapaikalla takakatalven ahdistelemina

Lopulta veneen kylki maalattiin uudella maaliväriseoksella ja no joo… Eihän se ihan nappiin mennyt. Mielestäni seokseen olisi pitänyt laittaa hieman punaista (entinen öljyvärimaalari). Purjeveneen kylkien maalauttaminen ammattilaisella saattaa maksaa useita tuhansia jopa 5 tuhatta euroa. Joten ehkä yritämme uudelleen maalata itse ensi keväänä. Silloin kannattaa maalata koko kylki eikä vain paikkamaalata.

Länsiviitta, ohitetaan lännen puolelta
Länsiviitta, ohitetaan lännen puolelta

Vene saatiin siis lopulta vesille juuri ennen kaunista Vappua ja Vapunaattona kaiken lopputyön ja tavaroiden rahtaamisen ja järjestelemisen, purjeiden kiinnitysten ja köysien järjestelyjen ja kiinnittämisten jälkeen alkoi ensimmäinen purjehdus.

Vappuaaton rauhaa
Vappuaaton rauhaa

Sää oli mitä kaunein ja lämpimin. Korkeapaine aiheutti kuitenkin vähätuulisuutta, mutta se ei ainakaan minua haitannut, kun kaikki on opettelua taas pitkän talven jälkeen. Kuitenkin Airistolle päästyämme tunsin, kuinka mukavaa oli taas päästä ohjaamaan ja tuntemaan, tosin heikossa tuulessa, kuinka vene pysyy näpeissä minullakin. Jopa huomasin sanovani, että ”olisi nyt tuullut enemmän”.

Vappu sujui rauhallisesti ihanassa säässä luonnonrauhassa kuunnellen iltalintujen laulua ja katsellen kaunista saaristoa. Haahkojen uhkunta merellä oli niin keväistä ja joutsenten (sekä laulu- että kyhmy) uiskentelun seuraaminen rauhoittavaa ja kaunista katseltavaa.

Hieno aloitus tälle purjehduskaudelle kovan ja pitkään kestäneiden valmistelujen jälkeen.

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s