Kesän alkupuolen purjehdukset ovat tänä vuonna olleet suht’ lyhyitä, koska loma-aika ei ole käsillä vielä ja tuleekokaan edes tänä kesänä. Lämmin kausi oli ja meni ja merellä oli viime viikonloppuna hieman koleaa ja tuulista.

Purjehdus alkoi osaltani Turun Ruissalon rantamilta ja päämääränä oli Heisalan saaressa purjehdusseuramme tukikohta. Eli suunta kohti etelää pitkin Airistoa. Kova luoteistuuli antoi hyvin vauhtia myötäisenä. Sain opetella veneen pitämistä tuulta vasten purjeita nostettaessa. Moottorin ollessa pienellä teholla, autopilotti ei kyennyt pitämään venettä voimakasta tuulta vasten, vaan jouduin ottamaan pinnan käsiini. Pinna eli keppi on peräsimen ohjain, jolla vene pidetään halutussa suunnassa kääntämällä sillä peräsintä. Väliin se on hankalaa ja raskasta sekä tarkkuutta vaativaa. Minähän olen vielä oppilas, joten minulle se on välillä vielä opeteltavaa. Pinna korvaa ruorin, joka jo useimmissa uusimmissa veneissä on.

Myötätuulessa matka taittui mukavasti Airiston vierasvenesataman suulle, jossa päätimme laskea purjeet ja käydä tyhjentämässä septitankkimme sataman tehokkalla imutyhjennyslaitteella (30l/min). Airiston satamassa on todella hyvä palvelu ja siellä on mukava siksikin poiketa. Samalla voi ostaa jotain pienestä kahvila-kaupasta tai tankata moottoriin dieseliä.

Purjetta laskiessa sattui hetkellinen jännittävä tilanne, kun moottorin käynnistystä varten ja veneen kääntämistä vastatuuleen purjeiden laskua varten, käänsin virtakytkintä 2-akulta 1-akulle ja ilmeisesti vahingossa käänsin kytkimen kuitenkin offille. Tuota virtakytkimen kääntämistä eri akulle olen tehnyt satoja kertoja ja nyt kovassa tuulessa mokasin. Moottori ei käynnistynyt ja voimakkaassa tuulessa olisi ollutkin haasteellista lähteä rantautumaan pelkillä purjeilla. Onneksi ”vika” löytyi ja moottori saatiin käyntiin. Starttikytkimessä on vaihtoehdot: Off, 1(-akku), ALL, 2(-akku).

Rantautumista pelkällä Focca-purjeella (keulapurje) olemme kyllä harjoitelleet joskus ja onnistuneet rantautumaan sillä venettä ohjaten laituriin. Nyt kovalla sivutuulella se olisi ollut todella vaikeaa. Retkemme ei siis tällä kertaa ihan mennyt ongelmitta edes alkuvaiheessa ja mitä seuraisikaan lisää. Seikkailuksi ehdimme jo nimetä viikonlopun purjehduksemme ja siksi se muodostuikin.

Heisalassa rantautuminen sujui ongelmitta ja tuulensuunta oli juuri sen verran pohjoisessa, ettei se aiheuttanut suurempaa ongelmaa. Seuraavana aamuna lähdimme kohti Karunaa, jossa emme ole  käyneet koskaan aiemmin. Karuna sijaitsee Sauvossa ja sinne loppumatkaa joutuu kulkemaan matalahkoa lahtea pitkin. Varmaa laituripaikkaa, jossa syvyys riittäisi purjeveneelle, ei ollut tiedossa. Karunassa oli kuitenkin poikettava kipparin työasioiden vuoksi.

Matka sujui purjehtien ja muutamin paikoin reitillä oli voimakas vastatuuli, joka aiheutti jännitteitä juuri kapeimmalla reittiosuudella. Ihan onnella pääsimme purjein kapeasta välistä ja sen jälkeen olikin aavempi osuus, jossa kippari sai vauhdin hurmaa luovimisesta ja minä vatsanpohjan vaikerrusta.

Lähestyessämme viimeistä kapenevaa lahtea, tuuli heikkeni osaksi ja loppumatka mentiin koneella. Yritimme rantautua Kalliorannan tanssilavan laituriin, mutta köli tökkäsi pohjaan ja hiljaisella vauhdilla mentäessä saimme helposti peruutettua kauemmaksi. Eli ei siis siihen laituriin onnistunut purjeveneellä kiinnittyä. Ainoa mahdollisuus oli lahden pohjukassa oleva Kauppapuodin korkea laituri ja sitä kohti ajoimme varovasti. Siihen lopulta onnistuimme kiinnittymään ilman pohjakosketusta. Huh!

Työasiat tuli hoidettua ja ruokailtua sitä ennen. Kova pohjoisen puoleinen tuuli oli todella koleaa. Pyysin kipparia laittamaan paluumatkaa varten reivaukset valmiiksi. Odotettavissa oli iltapäivästä kovenevaa luoteistuulta. Hänellä sattui kuitenkin vahinko, joka aiheutti sen että, toisen reivausnarun pää hävisi puomin sisälle, eikä sitä saanut sieltä kaivettua esille. Käytettävissämme oli siis vain yksi pikareivausmahdollisuus. Onneksi kolmesta se keskimmäinen.

Palattuamme työkeikalta tuuli oli rannikon tuntumassa heikentynyt ja lähdettyämme reivatulla (pienennetty) isopurjeella liikkeelle, lopulta hetken kuluttua vaihdoimme täysille purjeille. Kuitenkin lähestyessämme aavaa osuutta ja meikäläisen ollessa taas pinnassa sain aikaan tuulen kovenemisen.

Eikun pikareivausharjoitus käyntiin taas. Onnistuimme hyvin ja toivottavasti harjoittelusta on myöhemminkin hyötyä. Loppumatkaan sattui taas se kapea reitinosuus ja taas jotenkin vaikea vastatuuli siinä. Luovimalla mentiin jonkin matkaa ja lopulta päädyttiin siihen, että meidän on pakko jäädä seuraavaksi yöksi taas Heisalaan. Kova vastatuuli kohti Airistoa ja sen ylitys kohti Ruissaloa olisi meille sille päivälle ihan liikaa. Moottorinteho ei riittäisi menemään vastatuulessa tai olisi ainakin todella hidasta ja purjein se olisi raskasta luovimista ja voimakasta veneen kallistumista.

Heisalaan sattui nyt tuuli voimakkaampana sivutuulena ja rantautuminen ei ollut ihan helppoa. Onneksi siellä oli yksi moottorivene ja sen kippari tuli sopivasti meitä vastaanottamaan. Omalla kipparillani oli ongelmia saada aallokossa poijuhaka kiinni poijuun. Sitä yritettiin neljä kertaa joka kerta venettä koneajolla ympäri kääntäen, ennen kuin se onnistui. Sitten minä sain heitettyä pitkät keulaköydet rantaan ja moottoriveneen kippari sai toisesta kiinni. Tuuli oli penteleen voimakas, mutta kippari onnistui pitämään köyttä suuren kiven takana kiinni ja vetämään venettä hitaasti lähemmäs rantaa. Lopulta hyppäsin veneestä kastellen toisen jalkani  rantaveteen ja saimme pidettyä venettä paikoillaan ja kiinnitettyä köydet puihin ja takaisin veneeseen.

Rantautuminen oli tällä kertaa niin jännittävä ja haastava, että kipparini pyysi rantautumistamme auttaneen vanhemman herrasmiehen viskiryypyille. Siitäpä herran ilme piristyi ja saimmekin kuulla, että hän olikin ihan oikea viskisieppo.

Lähdin nopsaan saunan lämmitykseen ja lepuuttelin mieltäni yksin saunassa. Tuuli tuiversi ympärillä ja oli todella ainoa oikea ratkaisu jäädä tähän yöksi. Kaksi viskisieppoa oli siirtynyt moottoriveneeseen maistelemaan toista viskimerkkiä (Bell’s ja The Black Crouse), kumpikohan oli parempaa. Hauskaa tuntui tulevan noilla sekoituksilla.

Veneemme on kuin iso joutsen vaikkei Swan olekaan. Oletko nähnyt, kuinka joutsen purjehtii kovalla tuulella? Se pörhistää perä- ja siipihöyheniään ja antaa tuulen kuljettaa haluamaansa päämäärään. Se on hauskan näköistä. Kipparini on merilintu, joka yöksi käpertyy haahkanuntuvien lämpimään syleilyyn (untuvatäkki). Kun sanoin, etten osaa silti määritellä, mikä merilintu hän on, ilmoitti hän olevansa selkälokki. Ihan selvästi oli miettinyt sitä itsekin…Selkälokki kuulemma sen vuoksi, että se ei häiriköi muita eikä kiistele, vaan toimii itsenäisesti. Voi olla, että jotain yhdenoloista löytyy.

Minusta siis kuoriutui kahlaajalintu viime seikkailullamme ja juuri saunatauolla terassilla ollessani löysin itseni huhuilemasta kyyhkysen kanssa. Mitähän tuosta yhdistelmästä voisi sanoa?

 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s