Uhrilähteeltä muinaisrannalle, Kiikalan Kultalähteeltä Anerio-järven luonto-kulttuuripolulle

Kiikalan Kultalähteellä ja taikametsässä

Etsiessäni lähialueelta sopivaa luontokohdetta, jonne lähteä tutkimus- ja luontoretkelle, löysin Kiikalan Kultalähteestä kertovia tarinoita. Kultalähde sijaitsee Salon Kiikalan lähettyvillä ajettaessa Kiikalan keskustasta ensin Suomusjärven suuntaan n. 4 km ja sen jälkeen käännytään Oinasjärven tielle ja ajetaan muutamia kilometrejä. Opastus on vasemmalle ”Kultalähde”.

Oli sunnuntai-aamupäivä ja liikkeellä ei vielä moniakaan muita. Onnekseni ajattelin, kun parkkeerasin paikalla olevan ainoan auton viereen. Siis tällä kertaa onnekseni, koska yksin ihan metsään meneminen on aina minulle extra-rohkeutta vaativaa. Tunnetut retkeilyreitit eivät niinkään.

Kysyin juuri polulle lähtevältä 3 hengen ja kahden koiran ryhmältä, ”menevätkö he lähteelle” ja kertoivat olevansa menossa. Sanoin, että ”kiva, ei tarvitse ihan yksin mennä, mutta pysyttelen kyllä tarpeeksi kaukana”. Sain vastaukseksi hyväksyvän kuittauksen.

Parkkipaikka on ihan tien vieressä ja matkaa lähteelle on vain 500m. Metsä ympärillä oli alkuun enimmäkseen mäntyistä ja muuttui ennen lähdettä kuusimetsäksi. Netistä luin tarinoita Kultalähteen taikametsästä ja ehkä se vähän sellaiselta saattaa vaikuttaakin. Ympärillä oli tuulenkaatoja, mäkiä ja suppia eli alavia rotkon tapaisia, joiden ympärillä mäet nousevat korkeiksi.

Metsästä kuului alkuvaiheessa jokin tömähdys, mutta kun ei kuulunut muuta, risujen katkeamista tai oksien rasahtelua, jatkoin matkaani polkua pitkin, välillä kuitenkin kakistellen ja pitäen jotain ääntä. Ei koskaan voi tietää, onko eläimiä liikkeellä. Parempi aina varoitella, ettei tule yllätetyksi.

Polku lähti laskeutumaan reippaasti alaspäin. Kuulin lähes koko ajan edelläni kulkevien puheääniä. Näköyhteys oli vain harvemmin. Pidin siis tarpeeksi etäisyyttä heihin. Tietenkin viivyttelin myös ottamalla valokuvia taikametsästä.

Voimakkaasti alaspäin laskeutuvalla polulla oli tarkkailtava juurakoita, ettei kompastu niihin. Olin jo lähellä lähdettä, sillä olin näkevinäni sen pinnan heijastuksia. Yht’äkkiä näin puiden rankojen välissä tumman ruskean pyöreän hahmon etenevän, mutta suunnasta en oikein osannut sanoa, en jäänyt katsomaan. Tunnistin sen mielessäni karhuksi ja silloin kulkuni yht’äkkiä ripeytyi ja etsiydyin heti lähteen rannalle lähes juoksuaskelin. Siellähän nyt oli siis jo muitakin paikalla. Menin siis ikään kuin turvaan.

Sinne päästyäni taisin todeta, että ei se karhu ainakaan minun perässäni tullut. Olin kyllä aika säikähtyneen oloinen ja sydän pamppasi rinnassa. Huhhuh! Lähteen rannalla tiedotin edelliselle porukalle, että taisin nähdä karhun. Ryhmän miespuolinen totesi, että paljon mahdollista. Sain myös  kommentin, josko se olisi ollut peura, mutta siihen totesin, ettei niin tummanruskea voi olla ja se oli isompi kuin peura. Kyllähän minä nyt peuran tunnistan. Kulku ei myöskään täsmännyt hirveen, koska se eteni pallomaisena kasana.

Rauhoituin toisten läsnäolosta sen verran, että sain kuvattua kaunista kirkasvetistä lähdettä. Pohjalla näkyi useita puunrankoja aivan selkeästi ja aurinko ja rannan puiden kuvajaiset näyttivät kauniilta heijastuessaan pinnasta. Lähteestä lähti puro tai onko se sitten oja, kun oli nimetty Kultalähteenojaksi.

Kultalähteenoja

Hieno paikka ja kannattaa käydä, jos uskaltaa. Taidan alkaa etsimään jonkinlaista karhutiukua kiinnitettäväksi reppuuni, ettei toiste satu tällainen säikähdys kohdalleni ainakaan liian yllättäen.

Palasin parkkipaikalle ja toinen porukka tuli jossain takanani. Parkkipaikalla olikin jo useampi uusi porukka tuloillaan.

Etsiessään luonnonrauhaa ja hiljaisuutta on oltava valmis kohtaamaan myös luonnon eläimiä. Olkoon se tämän retkeni oppi.

Luonto-kulttuuripolulla Anerio-järven muinaisilla rannoilla

Lähdettyäni Kiikalan Kulta-lähteeltä käännyin hetken mielijohteesta ajamaan kohti Suomusjärveä. Suomusjärveltä käännyin kohti Turkua pitkin vanhaa Turuntietä. Uusi moottoritiekin kulkee aivan keskustan tuntumassa. Vajaan kilometrin ajettuani, huomaan vasemmalla Luontopolku-kyltin ja 2 autoa parkkipaikalla.

Saavuin Anerio-järven luonto-kulttuuripolun alkupäähän. Paikalta lähtee reitti Anerio-järven toiselle lintutornille ja päätän lähteä katsomaan, mitä löydän. Ainoat tällä reitillä tapaamani ihmiset tulevatkin juuri pois polulta ja niinpä kuljenkin ihan yksin. Palatessani polulta parkkipaikalle saapuu 2 muuta ryhmää.

Anerio-järven luontopolku

Reitti lintutornille ja lintujen kyttäysmajaan kulkee ensin pitkin rakennettua kävelysiltaa. Se onkin aika korkealla maasta, varmaankin ihan vain tulvavesien vuoksi. Nyt alusta on kuitenkin aika kuivahkoa. Käyn lintutornissa ja sieltä Anerio-järvi näkyy laajana. Kuvittelen paikalle kuhinaa, kun lintujen pesintäkausi on parhaimmillaan.

Anerio-järvi lintutornilta

Kulkusilta ylittää Varesjoen ja jatkuu jonkin matkaa, kunnes päästään läheiselle pellolle. Koko ajan ollaan luonnonsuojelualueella. Läheisen pellon poikki kulkee polku kohti Tietolatoa, jonka en usko olevan auki ja niinpä jatkan matkaani eteenpäin kohti jonkinlaista majaa. Luulin sen olevan laavun, mutta se onkin piilokoju lintujen havainnointia varten.

Anerio-järven lintupiilo

Vietän aivan rauhallisen ja yksinäisen hetken lintukojulla piilossa. Sieltä on hyvä tarkkailla  järven rantaa ja lähipusikoita ja lintuja sekä polulla kulkevia. Nyt niitä kumpiakaan ei ole. Leivosen ja joidenkin tunnistamattomien lintujen ääniä kyllä kuuluu ympäriltä, mutta järvellä niitä ei näy. Lintupariskunta myöskin lennähti pellolta polun vierestä lentoon niitä lähestyessäni.

Lintupiilossa on hyvä kuvailla lintuja

Paras lintujen bongausaika ei ole vielä käsillä. Mutta ei varmaankaan mene kuin muutamia viikkoja ja paikka kuhisee lintujen tarkkailijoita. Pesimäkausi on alkamassa ja parhaimmillaan touko-kesäkuussa.

Polulla on hyvät opastaulut, joista voi lukea paikalla viihtyvistä linnuista ja kivikautisista asuinpaikoista, joita tällä rannalla tiedetään olleen. Alue on ollut laajalti meren alla ja korkeammilla paikoilla on ollut asujia ja asuinpaikkoja Näistä on löydetty jäännöksiä.

Opastaulu Anerio-järven luonto- ja kulttuuripolulla

Aikani rauhoituttuani lintukojussa ja kelatessani päivänalun tapahtumia metsässä, suhtauduin jo niihin hieman huvittuneena. Luontoon haluan ja välillä luonto näyttäytyy aidoimmillaan, eläimineen ja kasveineen. Pelko ei ole minulle vierasta ja sitä olen vähitellen ollut pakotettu sietämään, kun yleensä yksin kuljen luonnossa. Rasahteluja olen kuullut ennenkin, mutta nyt sain myös kunnon näköhavainnon.

Kahvi ja eväät maistuivat tuulensuojaisessa kojussa. Lähden takaisin ja huomaan isosta parkkipaikan opastaulusta, että polku jatkuu kauempana valtatien toisellakin puolella. Lähden tutkimaan, mitä löytäisin.

Hermolanvaha

Ylitän valtatien ja jatkan pyörätietä pitkin Turun suuntaan ja käännyn ensimmäiselle peltotielle oikealle, koska näin jo kaukaa, että siellä peltojen keskellä kohoaa valtava siirtolohkare. Luonto-ja kulttuuripolku vie Hermolanvahan juurelle pitkin pellonvieriä ja ojanpenkkoja.

Hermolanvaha

Hermolanvaha on suuri siirtolohkare, jonka jääkauden jäät ovat tipauttaneet maisemaan. Muitakin tarinoita on sen synnystä. Tällaiset valtavat kivet ovat aikojen kuluessa saaneet ihmiset kokoontumaan ympärilleen ja kertoilemaan toinen toistaan ihmeellisempiä tarinoita, kivenhengistä ja taikavoimista.

Kivi on valtava ja kierrän sen kertaalleen. Takana on luolamainen tila, joka on hyvinkin voinut tarjota suojaa kivikaudella tai myöhemminkin. Lapset ovat tehneet paikalle useita majantapaisia kaatuneista puunrangoista ja oksista.

Hermolanvaha

Itse kuljen varovasti, sillä ei olisi ihme, jos tapaisin vielä kyykäärmeen kivien koloissa luikertaen. Kuuluu vinkunaa ja natinaa, kun konkelossa oleva puu heiluu tuulessa toista vasten. Muuta taianomaista en löydä, paitsi kuvistani jälkeenpäin kuvittelen näkeväni useita erilaisia kivikasvoja. Vanha kiviäijä taikoi itsensä näkyviin ja kaiketi kaverinsa myös.

Luonto- ja kulttuuriretkeni on varsin onnistunut ja ajelen mutkaisia lähiteitä takaisin kotiin. Nautin aina saadessani nähdä maaseudun kauniita taloja, peltoja, mäkiä, joenvarsia, kulttuurimaisemia. Ollaanhan nyt Varsinais-Suomen lounaisella historiallisella ja esihistoriallisella asuinalueella. Tätä historiaa riittänee minullekin tutkittavaksi vielä usean retken verran, ihan läheltä.

 

 

 

Julkaissut kristiinatee

Tavallinen poluntallaaja, joka harrastaa luonnossa liikkumista. Liikun luonnossa huvin ja hyödyn (marjastus, sienestys, liikunta ja rauhoittuminen) vuoksi. Elämään kuuluu muukin monipuolinen liikunta: uinti, hiihto, pyöräily, pitkät kävelyretket. Itsekokkaaminen on elämän piristys. Puutarha- ja pihatyöt työllistävät kasvukaudella. Kirjoitan myös kaikenlaisesta elämässäni tapahtuvasta. Ammattini on ruoka-alalla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Lifecruisers

We Don’t wait for the perfect moment, we take the moment and make it perfect

kristiinatee

tavallisen poluntallaajan blogi, josta löydät retkeilyä, liikuntaa, purjehdusta, puutarhanhoitoa, havaintoja, sattumuksia ja ajatelmia ruokaakaan unohtamatta

Matkalla lähelle tai kauas

Elämä on matka. Aikuisen naisen matkoja lähelle ja kauas.

Nokisuu

Tales and stories from the places and streets I live in

Revontulia

by Liisa Peltonen

Ukkosensinistä ja myrtinvihreää

Puutarhasta ja sen vierestä

Piilo-osaajat

Rekrytoijan aarreaitta – Asiantuntijoita eri aloille

Kohtisuora

kirjoista ja elämästä

Vispilän viemää

Kokkausta & turinointia

Hifistelijän keittokirja

Herkullista kotiruokaa aidoista aineksista hyvällä mielellä

Hillokeittiö

Hilloja, säilöntää, gluteenitonta leivontaa ja ruoanvalmistusta. Keittiöpsykologiaa, sattumuksia ja elämää.

Endorfiininmetsästäjä

Endorfiininmetsästystä maastoissa ja merellä. Aamueuforiaa altaissa. Hikistä nautiskelua laduilla ja poluilla. Kolhuja ja oivalluksia.

-mip-

Pyöräily on Kivaa!

Patikkamuistio

Venäläinen sotalaiva, haista vi**u!

%d bloggaajaa tykkää tästä: