Elän elämänvaihetta, jossa voin toteuttaa omia puutarhaunelmia. Hankin muutamia vuosia sitten omakotitalon, jonka piha oli lähes tyhjä taulu. Siitä oman pihan rakentaminen alkoi ja vähitellen puutarhaunelmat tulivat todeksi ja uusia jää toteutettavaksi.
Pihaa reunusti yhdessä tontin kulmauksessa tuija-aita (Brabant) ja muutamia tuijia (smaragd) etupihalla. Puutarhan puolelta löytyi vadelmia ja muutamia herukkapensaita.
Tontti oli ollut hoitamattomana pari vuotta. Talo oli uudehko. Ensimmäisenä työnäni lähdin raivaussahan kanssa lyhentämään taloa reunustavan piha-alueen rikkaruohokasvustoa matalaksi ihan vain tehdäkseni sen siedettävän näköiseksi ja tutkiakseni, mitä mahtaisi kasvuston alta löytyä.
Apuvoimia
Pyysin myös paikallisen puutarhayrittäjän katsomaan ja neuvomaan, mitä pitäisi tehdä, mistä aloittaa. Hän neuvoi ottamaan traktorin jyrsimään pellon.
Tontti on vanhalla peltoalueella ja ojiakin löytyi muutama keskeltä tonttia. Olin myös pyytänyt maanrakennusurakoitsijaa pudottamaan muutaman rekkakuormallisen ylimääräistä siirtomaata tontilleni ja sitä tulikin 3 kuormallista. Eikä maksanut mitään.
Ensimmäinen varsinainen maanrakennustyö syksyisen talohankinnan jälkeen oli sepelin levittäminen talon seinustoille n. 20 cm paksusti ja reilun puolen metrin leveydeltä. Sen teetätin kaivinkoneurakoitsijalla.
Loput pihatyöt alkoivat vasta seuraavana keväänä. Joten minulla oli talvi aikaa suunnitella pihaa.
Talvella osallistuin aikuisopiston ”Oma piha itse suunnitellen”-kurssille ja sain paljon hyvää tietoa ja vinkkejä sekä tehtyä valmiiksi oman pihan karkean suunnitelman, jota lähteä keväällä toteuttamaan.
”puutarhurin” alku
En ole vasta-alkaja pihatöiden suhteen. Lapsena olin mukana ainakin peruna- ja juuresviljelmillä, poimin viinimarjoja ja seurasin vanhempien pihapuuhia omakotitalon pihalla. Teininä vaikutuin nähdessäni komeasti kukkivat kivikkokasvit aniliininpunaisin sammalleimuin kauniin kiviaidan päällä. Sellaisesta jäin haaveilemaan.
Nuorena aikuisena pääsin myös ensimmäisen oman pihani suunnitteluun ja hoitamiseen. Aina olen pitänyt niistä töistä ja saanut kokemusta epäonnistumisista ja onnistumisista. Koin silloin tärkeäksi opiskella puutarha-asioita itse ja muutama hyvä puutarhakirja olikin vuosittain oppaanani.
Nykyinen pihani on minulle kolmas oma piha ja taas kerran aloitin lähes alusta. Ajattelin kirjoittaa pieniä tarinoita omasta piha- ja puutarhaurakoinnistani ajatellen, että jollekin voisi olla jotain hyötyä siitä, että kerron kokemuksistani, virheistä, oppimisista, selviytymisestä pelto-ohdakkeiden, juolavehnän ja savimaan kanssa ja toisinaan onnistumisista.
Piha etenee
Kolmas kesä tällä tontilla on alkamassa. Vaiheita on riittänyt, työtä paljon, mutta nyt voin nähdä jo onnistumisia ja silmäniloa.
Ensimmäisen kesän alku meni autokatos-varaston rakennuksen viimeistelyssä (maalaus). Pellolla kävi traktori jyrsimässä maan tasaiseksi. Kaivinkone teki suuret istutusalueet ja isojen puiden ja hedelmätarhan tuleville puille kaivannot. Minä vain merkkailin spraymaalilla paikat.
Ajatin multaa ja turvetta isoille istutusalueille sekä sekalaisen kokoisia kiviä kuormallisen. Etupihalta kaivatin pintamullan pois 10 cm syvyydeltä lähes koko alueelta ja siihen tuli turvemultaa tilalle.
Ikiaikaiset rikkakasvit
Puutarhaopettaja oli kyllä neuvonut, että olemassa oleva pelto täytyy kuoria 20- 30 cm syvyydeltä ja kauttaaltaan. No sitä en tehnyt kuin isoille istutusalueille takapihalla. Niissä 50- 60cm syvyydeltä.
Edellisestä seurasi, että varsinkin etupihalla työntyi parin viikon välein pelto- ohdakkeita nypittäväksi. Joten lähdin istuttamaan ensimmäiset uudet havut ja pensaat ympäröiden ne joka paikassa mansikkakankaalla ja päällystäen hakkeella.
Kahden kurjan kesän jälkeen, kun jatkuvasti olen nyppinyt ohdakkeita ym rikkaruohoja, istuttanut lisää kasveja ja lisännyt sepeli- ja kivialueita lisää olen saanut etupihan siedettäväksi.
Peltokorte on kuitenkin sellainen kasvi, jota en ole saanut häviämään. Mutta olisiko siihen auttanut maanvaihto 30 cm syvyydeltä. Ehkä, ehkä ei täysin. Sen kasvin maajuuri kulkee aika syvällä ja kasvi on varmasti yksi muinaisista kasvilajeista maapallon alkuajoilta. Joten sitkeyttä sillä ainakin riittää.
Lähes samanlainen kuolematon kasvi on järviruoko. Et varmaan lähde kaivamaan sen juuria savimaasta. Näillä vanhoilla merenpohjilla ja monikymmenmetriä paksuilla savimailla järviruokon varret kasvavat vaikka läpi harmaan kiven ja juuret todella syvälle toiseen suuntaan.
Savimaa on siitä hyvä, että kosteus säilyy siinä ja kuivina aikoina kasvit saavat sitä savesta. Liika märkyys tosin ei kaikille kasveille sovi. Puut suositellaankin savimailla istutettavaksi pienille kummuille. Kuivuessaan savimaa on todella kovaa ja näillä main väriltään sinistä.
Jatkan kamppailuani saven, ikiaikaisten rikkaruohojen ja tuulisen pihani kanssa. Aika kuluu, matka etenee ja pikkuhiljaa syntyy kokonaisuuksia joita sietää katsella. Työtä riittää.
kristiinatee 