Kevät on alkanut mukavan lämpimänä pitkän talvijaksomme jälkeen. Takatalven odotusta on ilmassa. Se on lähes joka keväinen tai sanoisinko, että tyypillisen keväinen säätapahtuma. No se on koettava ja sen jälkeen toivon, että toukokuu ei olisi niin ankea kuin viime keväänä, jolloin pihan kasvit joutuivat kylmissä säissä ja kylmässä pohjoisen tuulessa kärsimään ja monet eivät nousseet ollenkaan kasvuun.
Viime vuodesta oppi, ettei kannata liian aikaisin aloittaa pihatöitä täällä etelässäkään. Nyt en kiirehtinyt, pensaat ja hedelmäpuut sekä vadelmat on leikattu ja lannoitteet jaettu odottamaan keväistä sadetta. Juuri muuta en ole tehnyt, kasvimaan aidan korjausta ja kohta puolin jotain taimien siirtoja on suunnitelmissa. Lannoitteeksi sain tälle keväälle oikeaa lehmänlantaa. Se parantanee kompostimullan kanssa peruna- ja kasvimaani multaa ja antaa ravinteita. Odotan innolla toukokuun kasvimaan laittoa, siemenien kylvöä, perunanistutusta, taimien valitsemista ja hoivaamista.
Tämän jutun ankeutus alkaa tästä. Olen huolissani, keskusteltuani muutamien henkilöiden kanssa suurissa muutoksissa olleen suuren työntekijäryhmän jaksamisesta. Esimiesten työkuorma tuntuu raskaalta, monet muutokset on vielä ajamatta läpi, ohjeistuksia ei pystytä jakamaan, niitä joutuu odottamaan, monia asioita, ohjelmia, käytäntöjä opetellaan. Esimiehet ovat jaksamisen rajoilla, moni saattaa uupua. Kun esimies uupuu myös työntekijät kärsivät siitä, tekeminen ja toiminta nilkuttaa.
Yritin saada lääkäriaikaa terveyskeskuksesta, aikoja oli saatavilla kesäkuulle, asiani ei vaatinut päivystyskäyntiä. Vaihtoehtona olisi yksityislääkäri. Onneksi työterveyshuollosta sain ajan seuraavalle viikolle.
Koskapa tuloni eivät ole suuren suuret, kuulun siihen alempaan keskiluokkaan ja siksi yksityislääkärille meneminen ei ihan heti ole ensimmäinen vaihtoehtoni. Terveyskeskuksen jono oli kuitenkin yllätys tai oliko? Päätin kopaista kepillä jäätä. Kuulin, että lääkäreitä tulee nyt kauempaa pieniin terveyskeskuksiin, esimiehet ovat kullakin työntekijäryhmällä jossain kauempana ja joka ryhmällä on eri esimies. Kauempaa ajatellen kuulostaa aika sekavalta.
Aikaa on ollut käytettävissä niukasti tällaiseen suureen muutokseen, mutta nytpä niillä, jotka liitettiin isoihin yksiköihin, saattaa olla hyvin ankeat ajat, päätellen siitä, että näin monia ilottomia kasvoja, jokainen keskustelu toi esiin murroksen vaikeuden, muutoksen pienessä yksiköissä työntekemiseen, oman päätöksenteon katoamisen, ohjeiden puuttumisen jne. Muutos viedään tietenkin läpi, tosin vaikuttaa siltä, että se ei todellakaan ole vielä pullahtamassa putkesta ulos, aikaa tulee kulumaan ja työtä on vielä paljon. Muutoksen kokevat, tekevät, vievät eteenpäin ihmiset ja kun he joutuvat voimalla putken läpi, vaurioita tulee.
Omat asiani ovat epävarman tulevan odotuksesta huolimatta suht´ hyvin, olen pärjännyt nykyisellä palkalla, kun käytän halvimpia ostopaikkoja, en tuhlaa vaatteisiin, niissä panostan kestävyyteen ja ajattomuuteen (erästä kevättakkia käytin 10v, nyt vielä metsäretkillä), sähkösopimukseni oli syksyllä kohtuullinen, se auttoi paljon, en tee ulkomaan matkoja enkä käynyt talvella pohjoisessa hiihtämässä, minulle kelpasi 10km päässä oleva pertsalatu. Vuosittain käytän lomilla muutamia päiviä vuokramökkejä, jotain kivaa ja luksusta sentään. En voi ostaa sähkö- tai hybridiautoa, niin kuka voi?
En käytä maksullisia tv-kanavia, en tilaa lehtiä, paitsi Hesarin nettilehden, en juurikaan käytä kosmetiikkaa ja kampaajalla käyn harvakseltaan, käyn kirjastossa lukemassa lehtiä ja lainaan kirjoja, ainoa tuhlaukseni on maksullinen Spotify, puutarhanhoito ja pihan kunnostaminen. Kesällä ja syksyllä kerään marjoja ja sieniä, niitä mussutan talvella, lähes ilmaista ruokaa. Enkä todellakaan odota eläköitymistä, en uskalla. Asun omakotitalossa maalla, se on suurin törsäykseni mutta siinä panostan kaikinpuoliseen hyvinvointiini ja se onkin kova panostus.
Ankeutusta teillekin, kyllä sillä pärjää.
kristiinatee 