Syksyisillä puutarhajuhlilla designerin luona – Grousehill go, go!

Viileän kylmänä syksyisenä lauantaina kokoontui uusiosuurperhe syksyisille puutarhajuhlille kauniiseen puutarhaan nauttimaan kotigrillin antimista nyyttikesteilyn muodossa. Jokainen toi tarpeellisia aineksia ja niistä koostettiin maittava puutarhalounas romuromanttiseen kasvihuoneeseen ja puutarhaan. Puutarha taloineen sijaitsee Lounais-Hämeessä. Ruska alkoi olemaan kauneimmillaan ja vielä suurimmaksi osaksi lehdet sinikkäästi vielä kiinni puissa ja pensaissa. Ilma oli kirpeän viileä, mutta vielä ulkona tarkeni päiväaikaan.

Talo ja puutarha ja kutsut olivat niin kuvaukselliset, että tämä oli tallennettava ja annettava julkisuuteen heti, ennen kuin sisustus- ja lifestyle-lehdet ennättävät sen tekemään. Tehkööt ne sitten juttuja lisää, minä julkistan omani nyt. Talon isäntä on todellinen käsityöläinen harrastuspohjalta. Kädentaitoja on hiottu vuosikymmenien kanssa täydellisyyteen asti. Kädentaidot eivät kuitenkaan riitä, vaan on oltava esteettistä silmää, kokeilunhalua, intohimoa työhönsä, uuden luomisen kykyä ja visioita. Markkinahenkisyyden puute on kuitenkin liian usein tällaisten käsityöläisten kompastus. Ei osata sitä puolta niin hyvin.

Isännän tekemät massiivipuiset pöydät.
Teknisentyön työpöytä, kaipaa vielä puista päällyslevyä
Teknisentyön työpöytä, kaipaa vielä puista päällyslevyä
Vanhat pitsilakanat pöytäliinana
Vanhat pitsilakanat pöytäliinana

Tällaisen miljöön luominen kestää enemmän kuin hetken, se on eletyn elämän mukanaan tuomaa tavaraa, muistoja, toimintaa, uutta innovatiivista luomista ja tätä kaikkea hyvässä yhteishengessä. Siitä syntyy täydellisyyttä hipova, silmää miellyttävä, esteettinen, rustiikkisella romantiikalla täydennetty kokonaisuus.

Viimeisin isännän ja emännän luomus on pihan kesähuoneesta uudistettu pihasauna. Väritys on saanut alkunsa yhdestä ainoasta peltirasiasta, turkoosinvärisestä. Voi miten onnistunut väritys! Tumman ruskea, musta, vaaleaksi sävytetty seinä, hienot pastellinsävyjen vivahteet sopivat täydellisesti yhteen. Sauna sinänsä on ideana ja toteutuksena hieno; lasista, lasitiilistä, kaakeleista ja tummaksi käsitellyistä lauteista sekä vaaleista seinäpaneeleista on saatu ilmava kokonaisuus, vaikka tiloiltaan sauna on pieni. Kaunis pukuhuone on saatu sisustukseltaan toimivaksi ja kauniiksi. Kompakti kokonaisuus!

Kesähuoneesta uudistettu pihasauna
Kesähuoneesta uudistettu pihasauna
Pukuhuone
Pukuhuone
Valoisa sauna oikeilla materiaalivalinnoilla se onnistuu pienessäkin tilassa
Valoisa sauna. Oikeilla materiaalivalinnoilla se onnistuu pienessäkin tilassa

Turkoosista peltirasiasta löytyi toimiva värikokonaisuus
Turkoosista peltirasiasta löytyi toimiva värikokonaisuus

Ikeaakin mahtuu täydelliseen kokonaisuuteen. Ikean puutarhapöytä.
Ikeaakin mahtuu täydelliseen kokonaisuuteen. Ikean puutarhapöytä, tosin kivitasolla uudistettuna.

Pihan uunigrillissä grillautuu ja hautuu monet herkut. Nyt siellä oli makkaroita, kasviksia krouveina paloina, sipulinpuolikkaat kuoripäällisinä ja omenoita ja annanaspaloja makeiksi grilliherkuiksi.

Grillaus on yleensä miesten lempipuuhaa, eikä ihme...
Grillaus on yleensä miesten lempipuuhaa, eikä ihme…

Kasvihuoneeseen oli laitettu pöydät valmiiksi kymmenelle hengelle syödä yhdessä maittavaa grilliateriaa. Pöydät olivat massiivipuuta ja isännän itsensä tekemät. Koristeina ja lasinalusina oli uusi keksintö, oman toiminimen painatuksella koristellut puusta läpisahatut kiekot. Juuttikangas toimi hyvin pöytäliinana. Kertakäyttöiset astiat ja välineet toimivat hyvin tässä tapauksessa ja oli valittu tyyliltään hyvin kokonaisuuteen sopiviksi.

Ateria oli maittava, lihapyöryköitä, muusia, grillattuja makkaroita, vihanneksia ja ihanaa kvinoa-lehtisalaatti- porkkana-oliivisalaattia, jossa maut toimivat erittäin onnistuneesti yhteen. Juomana oli tuorepuristettua omenamehua ja perheen pojan uutta olutkokeilua. Jälkiruoaksi tarjolla oli kotimaisista pihapäärynöistä tehtyä kaura-päärynäpaistosta, täytekakkuja, leipäjuustoa mustikkahillolla ja kahvia suuresta nokipannusta. Hyvä me kaikki ja kiitokset kaikille erinomaisesta ateriasta ja viihtyisästä seurasta! Varsinkin erityiskiitokset talon emännälle ja isännälle!

Lasinaluset
Lasinaluset

Makeaa enemmän kuin mahan täydeltä.
Makeaa enemmän kuin mahan täydeltä.
Vähän isompi kuin minun nokipannuni.
Vähän isompi kuin minun nokipannuni.

Tämä vaati vakaata kättä.

Itsetehty kattokynttelikkö. Rakkautta ja piikkilankaa.

Talon sisältä on pakko julkaista muutama kaunis kuva. Yläkerrassa on kaksi huonetta, kaksi kaunista sisustuskokonaisuutta. Täälläkin toisessa huoneessa toistuu uuden pihasaunan turkoosiväri tehosteena. Toisen, emännän huoneen värisävyt ja sisustus on herkempää ja vaaleampaa. Tehokeinona on jätetty rappaamatonta piipun tiiliseinää näkymään, samoin suuri peili tuo jännittävyyttä tilaan. Tapetti on kaunis kuvioltaan ja vaaleana tuo avaruutta ja rauhallisuutta huoneeseen.

Yläkerran makuu/työhuone
Yläkerran vierashuone/isännän työhuone.

Yläkerrassa oleva emännän työhuone.
Yläkerrassa oleva emännän työhuone.

Tällaista saa aikaan idearikas kädentaituri.

Alakerran olohuoneessa henkii pastellinsävyinen romantiikka tosin isännän karkeampaa luonnetta kuvastaa kaikki massiivipuiset itsetehdyt huonekalut ja ne sopivat  hyvin yhteen.

Tästä talosta ja puutarhasta ja isännän käsitöistä voisi hyvin saada useammankin jutun aikaan. Kokonaisuudessa on paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia, kirpputorilöytöjä, niistä uusiokäyttöön luotuja uudisesineitä, kuten valaisimia, itsetehtyjä huonekaluja, puutöitä, keräilytavaraa, sulassa sovussa uudempien huonekalujen ja esineiden kanssa. Hallittu kokonaisuus!

Tässä muutamia jo aikaisemmin Instagramissa julkaisemiani kuvia designerin itsetehdyistä tuotteista.

Mikäli sinua kiinnostaa jokin talon sisustukseen tai puutarhaan tai pihasaunaan liittyvä yksityiskohta, josta haluaisit lisätietoja, voit ottaa yhteyttä grousehillco@gmail.com . Löydät myös instagramista @grousehill_co eli koko perhe! Isäntä tekee monenlaisia käsitöitä, uniikeista valaisimista erilaisiin koriste-esineisiin, puuesineisiin ja massiivipuisiin huonekaluihin. Niitä on monenlaisia myytävänä ja valmistetaan tilauksestakin. Ota häneen yhteyttä!

Grousehill, go, go!

 

 

 

Julkaissut kristiinatee

Tavallinen elämänpoluntallaaja, joka harrastaa luonnossa liikkumista, kirjoittamista, lukemista. Liikun luonnossa huvin ja hyödyn ja rauhoittumisen vuoksi. Elämään kuuluu muukin monipuolinen liikunta. Itsekokkaaminen on elämän piristys. Puutarha- ja pihatyöt työllistävät kasvukaudella. Kirjoitan myös kaikenlaisesta elämässäni tapahtuvasta.

2 vastausta artikkeliin “Syksyisillä puutarhajuhlilla designerin luona – Grousehill go, go!

Jätä kommentti

Kuiskauksia

Tarinoita, mielipiteitä ja satuja elämästä

Lifecruisers

We Don’t wait for the perfect moment, we take the moment and make it perfect

kristiinatee

tavallisen poluntallaajan blogi, josta löydät retkeilyä, liikuntaa, purjehdusta, puutarhanhoitoa, havaintoja, sattumuksia ja ajatelmia ruokaakaan unohtamatta

Matkalla lähelle tai kauas

Elämä on matka. Aikuisen naisen matkoja lähelle ja kauas.

Nokisuu

Tales and stories from the places and streets I live in

Revontulia

by Liisa Peltonen

Ukkosensinistä ja myrtinvihreää

Puutarhasta ja sen vierestä

Piilo-osaajat

Rekrytoijan aarreaitta – Asiantuntijoita eri aloille

Kohtisuora

kirjoista ja elämästä

Vispilän viemää

Kokkausta & turinointia

Hifistelijän keittokirja

Herkullista kotiruokaa aidoista aineksista hyvällä mielellä

Endorfiininmetsästäjä

Endorfiininmetsästystä maastoissa ja merellä. Aamueuforiaa altaissa. Hikistä nautiskelua laduilla ja poluilla. Kolhuja ja oivalluksia.

-mip-

Pyöräily on Kivaa!

Patikkamuistio

Venäläinen sotalaiva, haista vi**u!